Setlementti Louhela oli mukana "Kesäduuni OP:n piikkiin" -kampanjassa
7.8.2025
"Olen kiitollinen OP:lle ja Setlementti Louhelalle tästä työkokemuksesta työurani alkumetreillä."
- Nelli, Setlementti Louhelan 1.-4.-luokkalaisten lasten kesäkerhon ohjaaja
Setlementti Louhela oli mukana "Kesäduuni OP:n piikkiin" -kampanjassa kesäkuussa 2025.
Setlementti Louhelan 1.-4.-luokkalaisten lasten kesäkerhon ohjaaja Nelli kuvasi kokemustaan ohjaajana seuraavasti:
"Lukiolaiselle on tärkeää kartuttaa kokemusta ja tietoa eri urista. Muun muassa siksi käytin kesäni alusta 2 viikkoa työntekoon kesäkerhon ohjaajana.
Sain kuulla työpaikasta, kun äitini linkkasi minulle Setlementti Louhelan ilmoituksen yhteistyöstä OP:n kanssa. Kiinnostuin työn kuvauksesta heti ja päätin hakea. Onnekseni sain haastattelun jälkeen sähköpostiini tiedon, että olin yksi valituista.
En ennen työn alkua osannut olettaa työstä mitään osittain siksi, että työskentelu alakouluikäisten kanssa oli minulle uutta. Heti ensimmäisenä päivänä kuitenkin olo oli jo itsevarma ja työ tuntui luonnolliselta.
Louhelan työyhteisö otti minut lämpimästi mukaan ja työnteko kollegoiden kanssa sujui mukavasti alusta asti.
Arjen kaaoksesta ja pikku vastoinkäymisistä huolimatta työn tekeminen oli joka päivä ihanaa ja kokemus oli korvaamaton. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka toiminnasta päätettiin hetkessä yhdessä ohjaajien ja lasten kanssa.
Olen kiitollinen OP:lle ja Setlementti Louhelalle tästä työkokemuksesta työurani alkumetreillä."

